12.7.2015

FULL FACE TUTORIAL - PARTY LOOK


Lupailin keskiviikkona julkaista tähän meikkiin tutorialia ja tässähän se nyt tulisi - tutorial koko kasvojen meikistä! Tässä meikissä on myös hyödynnetty tuota Wayne Gossin sweat proof -vinkkiä, koska tämähän siis toimi mun yhtenä festarimeikkinä ja kolmenkymmen asteen helteessä halusin ehdottomasti pysyvän ja kauniina kestävän meikkipohjan tähän mun hikoilevaan naamaan. :D Ja muuten, kuten varsinkin ekoista meikittömistä kuvista näkyy, niin mun naamaan, tai lähinnä otsaan, on iskenyt joku ihmeellinen pienien näppyjen armeija. Eikä edes mun luottokaveri Basiron ole tehonnut!!? En ymmärrä. Ärsyttää.


1. Aloitin silmistä, eli pohjustin luomet levittämällä niille vaaleaa peiteväriä.
2. Seuraavaksi kiinnitin taas teipit silmäkulmiin ja levitin vaaleanruskeaa sekä aurinkopuuteria luomivakoon ja sen yläpuolelle.
3.-4. Varjostin luomivakoa tarkemmin kahdella ruskealla: ensin vähän vaaleammalla ja sitten tummemmalla. Vein varjostuksen myös aivan silmän sisänurkkaan asti.


5. Häivyttelin edellisen vaiheen ruskeat kuparisella luomivärillä ja se jälkeen tein taas huulipunapohjustuksen luomille. Eli vaaleaa huulipunaa liikkuvalle luomelle ja sen päälle kerrostin vaaleaa helmiäistä luomiväriä. Rajaa häivyttelin kevyesti ruskealla.
6. Seuraavaksi kissarajaus teippejä hyödyntäen. Poista teipit ja pyyhi poskille varisseet luomivärit pois.
7. Levitä mattapintainen primer ja sudi sen päälle puuterisiveltimellä kivipuuteria (Wayne Goss). Levitä seuraavaksi meikkivoide.
8. Sitten HC-peiteaineeseen! :D Okei myönnettäköön, että mä teen tämän samalla tavalla myös omassa arkimeikissäni, mutta erityisesti juhlameikkiin tämä pitkän kaavan peiteaine on vallan passeli. ELI: levitä selkeästi vaaleampaa voidemaista peiteainetta silmien alle kuvan mukaisella tavalla.
9. Levitä peiteaine silmien alle peiteainesiveltimellä (mulla on Cailapin yksilö). Peiteainetta jää varmasti siveltimeen vielä sen verran, että saat pyyhkäistyä sitä vielä keskelle leukaa, amorinkaareen sekä nenänvarteen. Tämän jälkeen häivyttele peiteaineet vielä sormella taputellen.
10. Puuteroi kasvot irtopuuterilla.


11. Seuraavaksi tein varjostukset kasvoille, käyttäen tummaa kivipuuteria aivan poskiluiden alapuoella ja aurinkopuuteria muualle varjostukseen. Lisäsin myös hieman poskipunaa.
12. Meikkasin kulmakarvat.
13. Levitin alaluomelle kuparista ja ruskeaa luomiväriä ja sisänurkkaan valkoista. Taivutin ripset ja lisäsin kevyesti yhden kerroksen ripsiväriä (jos et halua käyttää irtoripsiä, niin silloin voit lisätä maskaraa reilumminkin).
14. Lisäsin tuuheat irtoripset ja lisäsin vielä hieman ripsiväriä. Vesirajan rajasin vaalealla sisäkajalilla. Huulimeikisi olisi sopinut jokin värikkäämpikin punainen, mutta itse valitsin vaalean kiillon (koska omalla kohdalla kyseessä oli festarit, ja siellä en aikonut huolehtia siitä onko puna säilynyt kauniina). VALMISTA! 

Mitäs tykkäsitte tällaisesta koko lookin tutorialista pelkkien silmämeikkien sijaan? :) Aijotteko kokeilla meikkiä?

// Sorry, no translation this time! But how do you like this makeup? :)

Okei tuo ripsien sisäkulma repsottaa irti vähän rumasti, huomasin sen vasta kuvien oton jälkeen!


Käytetyt tuotteet / Used products:

Silmät / Eyes

L’Oréal Paris True Match Concealer, 1 Ivory
IsaDora Velvet Touch Compact Powder, 16 Olive Beige Mist
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *
IsaDora Eye Shadow Quartet, 61 Golden Sunset * (tumma ruskea, kupari)
IsaDora Eye Shadow Quartet, 47 Heavy Metal (tumma ruskea)
Rimmel Lasting Finish Lipstick, 206 Nude Pink
IsaDora Eyeshadow Quartet, 61 Golden Sunset * (vaalea helmiäinen)
Maybelline Eyestudio Mono, 01 Snow White
Rimmel Exaggerate Waterproof Eye Liner, 003 Glossy Black
IsaDora Inliner Kajal, 56 Blonde
L'Oréal Paris Volume Million Lashes Mascara, Black Waterproof
irtoripset/falsies Seppälä 
Seppälä The Stormproof Eyelash Glue

Pohja / Base

Lumene Beauty Base Matifying & Pore Minimizing Primer
Too Faced Primed & Poreless Pressed Powder *
Rimmel Lasting Finish 25HR Foundation with Comfort Serum, 102 Light Nude *
L’Oréal Paris True Match Concealer, 1 Ivory
Grimas Make-up Powder
StarGazer Pressed Powder, Tan
Too Faced Bronzed & Poreless Pore Perfecting Bronzer *
Lumene Touch of Radiance Blush, 10 Radian Blush/Kuulaus

Kulmat / Brows

Lumene Blueberry Eyebrow Pencil, 2
Maybelline Eye Studio Big Eyes Eyeshadow Palette, 03
Lumene Blueberry Eyebrow Shaping Wax, 2 Grey Brown/Harmaanruskea

Huulet / Lips

 IsaDora Twist-Up Gloss Stick, 29 Clear Nude

* = Saatu / Gifted

12 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, menee todellakin kokeiluun! :) hei taas on kysymys hahah.. mulla on aivan järkyt silmäpussit mitä en saa peitettyä millään. Tai siis meikkivoiteella tai valokynällä ( olen surkea meikkaaja) uni olisi varmasti paras ratkaisu tähän mutta entäs onko jotain tuotetta mitä voisit suositella? Kiitos jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva kuulla!! :) Ja sen verran varmaan uskallan vinkkailla, että NUDE-blogiin on tulossa tässä joskus postausta meidän kauneusbloggareiden lemppari peiteaineista! Eli kannattaa aina välillä kurkkailla siellä, joskos postaus tulisi jo julki. Mutta jos mahd. nopeasti haluat helpotusta, niin MAC:n Pro Longwear Concealer on kuulemani mukaan "the best". Mulla itelläni ei oo kovin tummia silmänalusia niin en oo tuota itse kokeillut, riittää nää markettituotteetkin, mutta tuo MAC:n on ilmeisesti sellainen, jonka nimeen vannoo lähes kaikki.. :D :)

      Poista
    2. Upea meikki taas! :) ja ihanan selkeät ohjeet! Sen verran tähän väliin voin hehkuttaa tuota MACin tuotetta kun silmiin pisti. Ihan mahtava peittämään tummia silmänalusia enkä kyllä ikinä itse enää mene muihin vaihtamaan! Niin paras! Mutta silmäpusseille en tiedä kyllä miten toimii ellei ongelma nimenomaan ole tummat silmänaluset. Itse käytän nimittäin vain tummille silmänalusille ja siihen tosiaan ihan loistava. :)

      Poista
    3. Kiitos! :) Hei kiva Iina että kommentoit kokemuksias tuosta MAC:n peiteaineesta! Tosiaan varsinaisiin pusseihin auttaa enemmänkin viilentävät silmänympärysvoiteet, jääkaapissa viilennetyt teepussit tms viilentävät tuotteet/asiat kuin meikit :)

      Poista
  2. ihan ekaks pitäs sanoa että täälläki kukkii naamavärkki! -.- aloe vera gellyä ja body shopista ostettua finnien teurastusväline on ollu kuumalla käytöllä::DD vitsit oot nii hyvä tekeen näitä tutoriaaleja, niin selkeitä! Ja tykkään,että kirjotat aina loppuun kaikki meikit mitä on käyttäny, nii ei tarvi sillee alkaa kyselee et MITÄS TOI O! :D ku voi itse kattoo! vitsit sää oot naine hyvä ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun pitäs tieks kans hankkii toi teurastusväline..! Oot sitä nii hehkuttanu ;D Heheh kiitiiiiii <3 En tiä kysyiskö niitä kukaan jos joskus en kirjottais, mutta tullu jo tavaks nii en osaa olla kirjottamattakaan :D

      Poista
  3. Mulla sit taas ei ole nyt kauheesti näppyjä ollut, vaikka normaalisti niitä löytyy aina nassusta. :D Näitä sun meikkejä ei vaan voi kun ihailla. Mun on turha ees yrittää tälläsiä kokeilla, kun eihän niistä mitään tuu :D Paitsi sottanen naama :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei kiva, että sä olet päässyt eroon sun näpyistä -vaikka niitä kyllä ole edes sun kuvistakaan huomannut että mitään olisi! :) Kiitos Marika! Mutta höpö höpö, varmasti osaat!! :)

      Poista
  4. ihan yli kivat noi ripset!

    http://juli-aaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itekin miten nää muuttaa koko lookin! Nää oli jotkut Seppälän ripset! :)

      Poista
  5. Voi tosi ihana meikki!!! <3 Tosi kivasti olet saanut otettua kaikki kuvat tähän meikkiin ja muutenkin postaus kokonaisuudessaan näyttää tosi upealta! :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!