20.10.2016

RED RIDING HOOD ☠ HALLOWEEN MAKE-UP




Taas on se aika vuodesta, kun joka tuutista alkaa pukata erilaisia halloween- ja sfx-kauhumeikkejä. Mä en oo itse koskaan ollut mikään halloween-intoilija, joten täällä blogissakaan ei tähän vuodenaikaan koeta mitään suuria hullaantumisen tunteita tai revitellä hurjilla erikoistehostemeikeillä. Oon kuitenkin joka vuosi halunnut tehdä jotain meikkilookkeja halloween-teemalla, ja tänä vuonna päädyin suden raatelemaan Punahilkkaan. 




Mä itse henkilökohtaisesti pidän sellaisista halloweenmeikeistä, jotka ovat pääasiallisesti kauniita ja käyttökelpoisia meikkejä. Sellaisia, että oikeesti pystyt lähtemään maskissasi bileisiin, juomaan ja syömään, sekä pitämään silmäsi auki. Toki ihailen taidokkaita sfx-lookkeja, ovathan ne mielettömän upeita! Mutta jos esimerkiksi sun suu on peitetty kaikella monjällä ja härpäkkeillä, niin eipä siitä ole iloa muuta kun ehkä valokuvissa. Mun täällä blogissa esittelemät halloweenmeikit onkin kaikki tarpeeksi yksinkertaisia, että niissä voi hyvin viettää koko illan juhlien! Aikaisempia halloweenmeikkejä ja -tutorialeja pääset selailemaan tästä linkistä (click!).




Tätä Punahilkkaa tehdessä tartuin ensimmäistä kertaa ikinä mihinkään iholateksiin tai tekovereen, ja vaikka haavat olisi ehkä joku osannut tehdä vielä aidommiksi ja ällömmiksi, niin oon itse kuitenkin tyytyväinen tähän. Ensimmäiseksi yritykseksi aika jees! Tuohon toiseen silmään olisin halunnut valkoisen piilolinssin luomaan illuusiota sokeutuneesta ja vahingoittuneesta silmästä, mutta koska mulla ei sellaista ollut, tyydyin muokkaamaan sen kuvista vaaleaksi. Ja siis, nuo haavat olisin alunperin halunnut vielä lähemmäs silmää, mutta tuo lateksi oli sen verran ytyä että mun kyynelkanavat aktivoitui heti, joten en kovin lähelle silmää uskaltanut sillä alkaa sörkkimään..

Mitäs te tykkäätte??



// It's the time of the year when social media is filled with halloween and sfx make-up looks. I've never been much of a halloween kinda girl, so therefore my blog is not over floating with dozens of different looks and you won't be seeing gross sfx creations. However, I've still wanted to share at least a few looks for each year, and this time I ended up with Little Red Riding Hood who's got attacked by the wolf.

Personally, I prefer halloween looks that are still pretty and wearable. The kind of looks where you're still able to go to parties, drink and eat, and also keep your eyes open. Surely I admire the talented sfx looks, but if your mouth's covered with stuff and e.g. little maggots, there's not really much of other joy than for being cool on photographs. The looks I'm sharing here on my blog are all very wearable, and you can easily spend the whole night partying!

While I was doing this Red Riding Hood look, I used liquid latex and fake blood for the first time ever. And even though someone would've probably known how to make the wounds look more realistic and scary, I'm very pleased of the outcome. Rather well for the first time, eh! I would have wanted to add all white color contact lens on the other eye to create the illusion of blinded eye, but since I didn't got any, I photoshopped it the way it is.

How do you like it?? My earlier halloween looks are available here.

***

Käytetyt tuotteet / Used products:

Pohja / Base

Nivea Men Cooling After Shave Balm Sensitive
Barry M. Flawless Matte Finish Foundation *, Porcelain
L'Oréal Infallible 24H-Matte Foundation, Vanilla
Barry M. Flawles Light Reflectin Concealer *, Ivory
Grimas Make-up Powder
.FÄRG Perfect Palette * (contour + highlight)
City Color Contour & Define * (contour + blush)
Clarins Fix' Make-Up

Haavat / Wounds

liquid latex: fake skin from Toys'R'Us
Lancôme L'Absolu Rouge Lipstick *, 132 Caprice
NYX Full Throttle Eye Shadow Palette, Color Riot (dark red)
IsaDora Eye Shadow Quartet, 47 Heavy Metal (dark brown)
fake blood from Toys'R'Us

Kulmat / Brows

Rimmel Brow This Way Brow Sculpting Kit *, 002 Medium Brown

Silmät / Eyes

Sephora Colorful Shimmer Eyeshadow, 223 Hippie Girl
NYX Full Throttle Eye Shadow Palette, Color Riot
Barry M. Flawles Light Reflectin Concealer *, Ivory
.FÄRG Perfect Palette * (light matte color)
NYX Vivid Bright Liquid Eyeliner, Vivid Fire
Maybelline The Colossal Volum' Express waterproof mascara
+ lashes

Huulet / Lips

L'Oréal Contour Parfait Lip Liner, 657 Rosewood
KIKO Milano Cosmetics Pencil Lip Gloss, 10


10 kommenttia:

  1. WOW! Miten upea!! :) Vitsit kun osaisi itsekin, ja vitsit kun joku järkkäisi halloweeni kemut niin että tuollaiselle olisi edes käyttöä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti Henna! :3 Noniin, eipä taida mullakaan olla tiedossa mitään halloweenaiheisia kemuja, tää olis kyllä niin loistava meikki! :)

      Poista
  2. siis ihan överi hieno!!

    http://tthekidult.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. siis VAU!!!! aivan mieletön! ♥

    VastaaPoista
  4. On aika törkeen upee! Ihan mahtava, just sopivan käytännöllinen ja kuitenkin kaunis kauhumeikki!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  5. Wow tosi hieno! Oon ihan samaa mieltä, että käytännöllisyys on tärkeää juhliin lähtiessä, vaikka sfx-meikit todella upeita ovatkin :) Toteutin itseasiassa viime vuonna samantyylisen meikin, koska Punahilkan asu löytyi jo valmiiksi kaapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida! :) Oi joo, mullakin tuo asu löytyi kaapista niin sain siitä inspiksen!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! / Thank you for your comment!